heinäkuu 2023 – Opet Namibiassa

Okapuka = pikku herhiläinen

Eilen lauantaina vietimme vapaapäivää Victorian kanssa. Olimme sopineet kuljettajamme Joen kanssa, että hän kuljettaa meidät noin 30 km päähän Okapuka Ranchille, josta olimme varanneet ajelun auringon laskun aikaan. Okapuka Ranchilla on paljon nähtävää mm. kirahveja, puhveleita, seeproja, sarvikuonoja, alligaattoreita, villisikoja, antilooppeja ja strutseja. Noin kymmenen kilometriä ennen määränpäätämme Joen autosta alkoi kuulua outoa ääntä. Joe kuunteli ääntä hetkisen ja ajoi sitten tiensivuun tarkastelemaan asiaa tarkemmin. Niinhän siinä sitten kävi, että siihen auto jäi. Se ei inahtanutkaan, kun Joe yritti sitä käynnistää. Onneksi Victoria oli lähtenyt liikkeelle meidän jälkeemme ja hän pysähtyi poimimaan meidät kyytiinsä. Joe jäi odottamaan ystäväänsä, joka oli tulossa autoa hinaamaan.

Okapuka Ranch on kaunis paikka. Sitä on hiljattain remontoitu onnistuneesti. Se on täydellinen paikka nähdä afrikkalaisia eläimiä lyhyen matkan päässä kaupungista. Siellä on mahdollista myös yöpyä.

Täällä on tähän saakka ollut mukavan lämmintä päiväsaikaan, mutta tämä viikonloppu oli poikkeuksellisen kylmä ja tuulinen. Onneksi saimme lämpimät huovat mukaan ajelulle. Victorialle oli puhelimessa luvattu, että tulemme näkemään ainakin neljä eri eläinlajia ajelun aikana, mutta me onnekkaina näimme paljon enemmän.

Tämän ilta-ajelun aikana pysähdytään ihailemaan auringonlaskua. Hintaan kuuluu myös pientä naposteltavaa ja lasi viiniä. Olimme juuri saaneet naposteltavat syliimme ja viinilasilliset käteemme, kun kuljettajamme huomasi lähellä olevien sarvikuonojen hyökkäävän kohti autoamme. Ne voivat kuulemma helposti jopa kaataa auton, siksi kuljettajallemme tuli todella kiire. Hän käynnisti auton ja kaasutti mutkitellen pois alueelta. Niin vain viinimme läikkyivät yli, mutta naposteltavat onneksi pysyivät kyydissä. Mukava kuljettajamme kertoi, että tällaista hänelle ei ole ennen sattunutkaan. Selvisimme säikähdyksellä, ja sarvikuonot suuntasivat toisaalle rymistelemään.

Maps/Finland workshop

Perjantaina osallistuimme koulutustapahtumaan, jossa oli osanottajina opettajia ja koulun johtoa kahdeksasta eri koulusta. Kaikki osallistuneet koulut kuuluvat Mapsin kanssa samaan koulupiiriin. Koulutuksen aiheena oli tämä Rotary-vaihto ja se, mitä se on tuonut Mapsiin sekä Justinen ja Noleenin nykyisiin kouluihin.

Täällä erilaiset kokoontumiset alkavat yleensä Raamatun kertomuksilla ja yhteisellä rukouksella, niin tämäkin. Aloituksen jälkeen Windhoekin Rotary-klubin nykyinen presidentti Mr. D. Meyer kertoi projektin ja myös rotarytoiminnan taustoista. Koulutuspäivän tunnelma oli alkuun hieman virallisen oloinen, mutta tämän puheenvuoron jälkeen se vapautui. Klubin presidentti osasi todellakin ottaa yleisönsä!

Muutaman lyhyen puheenvuoron jälkeen alkoi ryhmätyö, jonka aiheena oli ”Namibian koulujen haasteet ja niiden mahdolliset ratkaisut”. Oli ihana seurata ryhmien innokasta työtä, mikä puheensorina tilan täyttikään. : )

Haasteet olivat hyvin yhteneväisiä: opetussuunnitelmassa on opetettavia sisältöjä, täytettäviä asiakirjoja ja raportteja sekä oppilaille pidettäviä testejä aivan liikaa, resursseja on liian vähän, osa vanhemmista ei sitoudu lastensa koulunkäyntiin, on kurinpidollisia haasteita, kirjojen puute tekee opiskelusta hankalaa, opettajien hyvinvointi huolestuttaa jne. Onneksi joiltakin ryhmiltä löytyi myös mahdollisia ratkaisuja näihin haasteisiin, vaikka ne vaativatkin aikaa toteutuakseen.

Suomessa opettajavaihdossa olleet Justine, Noleen, Victoria ja Sharen pitivät hienon esityksen omista kokemuksistaan ja havainnoistaan vaihtonsa aikana. Me täydensimme sovitusti muutamilla puheenvuoroilla heidän esitystään. Namibiassa kaivataan kovasti lisää käsipareja luokkiin oppilaiden avuksi ja kun kerroimme mm. meidän koulumummoistamme ja -vaareistamme, jotka tulevat vapaaehtoisina luokkiin oppilaita auttamaan, ihmetys ja innostus oli suurta. Luulisi täältäkin löytyvän esim. eläköityneitä opettajia, jotka vielä haluaisivat kerryttää koulumuistojaan.

Meidän esityksemme aiheena oli ”Maps ennen ja nyt”. Esitystä tehdessämme huomasimme, että moni asia on koulussa muuttunut sitten projektin aloituksen. Niin paljon pieniä ja vähän isompiakin muutoksia, jotka yhdessä ovat paljon! Paikalliset kollegamme olivat yllättyneitä nähdessään kaikki huomaamamme muutokset kirjoitettuina: jokapäiväisessä ympäristössä muutokset eivät näy samalla tavoin kuin meidän silmin, kun havaintokertojen välillä on ehtinyt kulua 4-5 vuotta.

Ehdimme päivän kuluessa käymään mielenkiintoisia keskusteluja monien paikallisten opettajien kanssa, joten päivä oli hyvin antoisa meillekin. Koulutuspäivä venyi pitemmäksi kuin ohjelmaan oli merkitty. Ilmeisesti aihe oli osanottajista hyvin kiinnostava, koska kukaan ei poistunut kesken kaiken, vaikka oli perjantai. : )

Tekemisen iloa esikoulussa ja jännitystä tavauskilpailussa

Tänään osallistuimme koulun eskareitten toimintaan. Aamulla ennen lounastaukoa Pirjo pääsi ohjaamaan numeron 6 oppimista englanninkieliseen esikoululuokkaan. Oppilaat opettelivat uutta asiaa ensin laulaen ja leikkien. Sen jälkeen he tutustuivat numeron muotoon ja harjoittelivat sen piirtämistä ulkona hiekkaan. Luokassa he lisäksi askartelivat oppimansa numeron kierrätyspapereista.

Lounastauon jälkeen Marika ja Nina pääsivät ohjaamaan paperihelmien tekemistä. Oppilaat valmistivat suikaleista itselleen kuusi hienoa paperihelmeä ja pujottelivat ne lankaan helminauhaksi. Kaikki lähtivät tänään kotimatkalle hyvin tyytyväisinä uudet helmet kaulassaan.

Esikoulun opettaja kertoi meille myöhemmin, että he kokeilevat tänä vuonna ensimmäistä kertaa viikkotoimintaa Suomen tapaan. Sen sijaan, että päivä pilkottaisiin lukuisiin eri oppitunteihin ja päivissä olisi kiireen tuntua, he keskittyvät yhtenä päivänä vain yhteen oppiaineeseen kerrallaan ja opettelevat viikon opittavaa asiaa monimuotoisesti.

Koulupäivän jälkeen jäimme koulun kirjastoon seuraamaan ensimmäisen luokan oppilaiden tavauskilpailua (Spelling bee 2023). Jokaiselta luokalta oli omissa luokissa käytyjen alkukilpailujen perusteella valittu kolme osallistujaa tähän varsinaiseen kilpailuun. Säännöt olivat selvät, mutta tiukat. Oppilaitten piti ensin toistaa kuulemansa sana, sitten tavata se ja lopuksi vielä kerran sanoa sana kokonaan. Kaikki sanan oikein tavanneet ja sääntöjen mukaan toimineet oppilaat pääsivät seuraavalle kierrokselle. Vanhempia oli paikalla lukuisa joukko. Neljän kierroksen ja puolentoista tunnin jälkeen voittajakolmikko oli lopulta selvillä. Kaikki oppilaat saivat kunniakirjan ja kolme parhaiten tavannutta lisäksi lahjakassit.

Vanhemmat, tuomaristo ja jännittyneet kilpailijat

Koulun kirjastossa aisti kilpailun aikana melkoisen jännityksen. Kotimatkalla totesimme, että meistä ei olisi saman ikäisinä ollut vastaavaan kilpailuun jännittämään omaa suoriutumista. Onneksi meillä ei kouluissa enää kilpailla oikein missään asiassa. : )

ps. Jos jäitte pohtimaan, miten maaliepisodi päättyi: oppilailla kaikki hyvin, säikähdyksellä selvittiin!

Karkkipedagogiikkaa ja maalin pyöritystä

Otsikkomme on kummallinen, mutta sen merkitys selviää, kun luet kokonaan tämän jutun tuoreimmasta koulupäiväkokemuksestamme.

Mitäköhän kaikkea saamme tällä viikolla kokea?

Tänään vierailimme eri luokka-asteiden oppitunneilla ja näimme eri opettajien toimintatapoja. Opettajat näyttävät odottavan meiltä jonkinlaista palautetta oppituntiensa jälkeen ja mielellämme havainnoistamme keskustelemmekin heidän kanssaan. Kerromme tässä jutussa tarkemmin kahdesta oppitunnista.

Aamulla seurasimme 4. luokkalaisten yhteiskuntaopin tuntia (social studies). Heidän aiheenaan oli sukupuoleen perustuva väkivalta (gender based violence). Opettaja kirjoitti tunnin aiheen taululle ja myös sanallisesti toisteli tunnin aihetta muutamaan kertaan. Hän kyseli oppilailta heidän ajatuksiaan siitä, mitä asia mahtaa tarkoittaa. Oikeista vastauksista hän palkitsi oppilaita karkilla! Sehän sai koko luokan innokkaasti viittaamaan. Opetuskeskustelua käytiin myös kuvien perusteella ja kuvissa kaikki väkivaltaisesti käyttäytyvät henkilöt olivat vaaleaihoisia (?).

Oppilaat jatkoivat aiheen käsittelyä ryhmissä. Heidän piti kirjoittaa paperille muita esimerkkejä siitä, millaista sukupuoleen perustuva väkivalta voi olla. Opettaja palkitsi jälleen parhaiten annetussa ajassa suoriutuneen ryhmän karkeilla. Oppilaat valitsivat omista ryhmistään kaksi oppilasta esittelemään ryhmätyönsä tuloksia luokan edessä. Onneksi yksi ryhmä sentään mainitsi, että väkivaltaisesti voi käyttäytyä myös naispuolinen henkilö, eivät pelkästään miehet. Paras esitys palkittiin – tietenkin karkeilla.

Koulupäivä jatkui meillä hyvin tiiviinä, luokasta toiseen ja oppitunnista toiseen. Luokissa ei ole ylimääräisiä tuoleja, joten seisoimme koko päivän, lukuun ottamatta 20 minuutin mittaista ruokataukoamme. Joissakin luokissa tuoleja ei riittänyt myöskään kaikille oppilaille.

Päivän päätteeksi kävelimme urheilukentän tuntumaan seuraamaan poikien liikunnantuntia. Jostakin syystä ruohokentälle oli valunut vettä ja kentälle oli muodostunut isoja lätäköitä. Niissä muutama koulun pienimmistä, jo kotiin päässeistä oppilaista, leikki iloisesti.

Vihdoinkin vettä – lätäkköleikkejä kuin Suomessa

Liikuntatunnilla olevat pojat juoksivat kahdessa ryhmässä alkulämmittelynä kentän ympäri. Tunnin sisältönä näytti olevan jalkapallon pelaaminen. Toinen pelikentän raskaista maaleista sijaitsi keskellä lätäkköä. Katselimme ihmeissämme, kun iso joukko oppilaita ryntäsi maalia kohti ja näytti siltä, että he ovat aikeissa siirtää maalin kuivempaan paikkaan. Seurasimme aivan kauhuissamme, kun he nostivat maalia alapalkista ylöspäin ja alkoivat keikuttamaan sitä saadakseen sen pyörähtämään ympäri. Maalia oli siis tarkoitus siirtää eteenpäin sitä pyörittelemällä! Huomasimme myös, ettei puku päällä tuntia pitämään tullut opettaja ollut lainkaan tilanteen tasalla eikä kyseistä urakkaa ohjeistamassa. Niinhän siinä sitten kävi, että aivan silmiemme edessä yksi pienimmistä kentällä olleista oppilaista sai olkapäähänsä osuman maalista (tilanne näytti aivan kauhealta jälkikäteen videolta katsottuna) ja toinen oppilas seuraavassa hetkessä jäi ympäri pyörähtäneen maalin palkin alle hetkeksi makaamaan. Tässä kohtaa opettaja valpastui, tarkisti oppilaiden vahingot noin pintapuolisesti, jonka jälkeen maalin siirtämistä jatkettiin pienin matkoin työntämällä sitä maata pitkin. Lopulta vauhdikas pallopeli saatiin käyntiin.

Näin pyörii maali ilmeisen totuttuun, hurjaan tapaan

Me olimme aivan sanattomia tunnin tapahtumista ja puimme niitä pitkään keskenämme myös jälkikäteen. Pohdimme, olisimmeko voineet vaikuttaa tapahtumien kulkuun millään lailla. Kaikki kuitenkin kävi niin nopeasti ja olimme itse hieman etäämpänä. Opettajan työssä olemme tottuneet siihen, että vaaroja ennakoidaan, eikä aivan päättömiin juttuihin todellakaan edes ryhdytä. Onneksi kukaan ei saanut maalista osumaa päähänsä ja vakavilta vahingoilta vältyttiin! Jäämme odottamaan, miten asiaa koulussa käsitellään opettajien kesken tulevina päivinä.

Koulukolikon toinen puoli

Lauantaina lähdimme Justinen ja Noleenin (vuonna 2019 Suomessa vaihdossa olleet opettajat) kanssa seuraamaan ja kannustamaan Noleenin tyttären Lunan netball -pelejä Windhoek Gymnasium Primary Schoolin alueelle. Tällä koulualueella sijaitsevat yksityinen esikoulu, peruskoulu ja lukio sekä majoitustilat oppilaille, jotka myös asuvat siellä. Koulussa on yhteensä noin 2 000 oppilasta eri puolilta Namibiaa.

Osa koulun pelikentistä, takana oppilaiden asuntola

Kiertelimme pelien lomassa koulun alueella ja hämmästelimme näkemäämme. Koulualue oli hulppea ja poikkeuksellisen siisti. Oppilailla näkyi olevan paljon mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin niin kouluaikana kuin vapaa-ajallakin. Meillä kävi hyvä tuuri: läheisestä koululuokasta tuli ulos yksi koulun opettajista hieman ihmettelemään, keitäs me oikein olemme. Esittelimme itsemme ja päädyimme opettajan kanssa mielenkiintoiseen keskusteluun. Hän kertoi meille koulun toiminnasta, kutsui meidät tutustumaan luokkahuoneeseensa, esitteli koulupäivän rakennetta lukujärjestyksensä avulla, ja kertoili meille myös työnsä mahdollisuuksista ja haasteista.

Tämä opettaja, Marna, kertoi olevansa kotoisin Etelä-Afrikasta. Hän on muuttanut Windhoekiin namibialaisen aviomiehensä mukana. Hän on koulutettu opettaja, jolla on pitkä työkokemus omassa kotimaassaan. Täällä Namibiassa hän voi työskennellä ainoastaan yksityiskouluissa, koska kunnallisissa kouluissa opettajina saavat työskennellä vain Namibian kansalaiset.

Marna koki Namibian opetussuunnitelman vaativana. Hänen työpäivänsä ovat hyvin kiireisiä, ja tästä syystä hän vapaapäivänään lauantaina istui luokassaan merkitsemässä oppilaiden testi- ja koetuloksia erilaisiin raportteihin. Tästä huolimatta hän koki opetussuunnitelman antavan hänelle mahdollisuuksia myös työnsä luovaan toteuttamiseen.

Saimme kuulla häneltä, että koulun oppilaat maksavat opiskelustaan noin 7 000 Nadia eli noin 350 euroa kuukaudessa. Koulun oppilaat tulevat siis perheistä, joilla on varaa yksityiskouluihin. Hän kertoi myös, että lähes kaikki oppilaat jatkavat opintojaan eri yliopistoissa ulkomailla. Rahalla saa ja hevosella pääsee…

Arvostamme suuresti ja entistä enemmän verovaroilla rakennettua Suomen tasavertaista koulutusjärjestelmää, joka antaa oppilaille kutakuinkin samanveroiset mahdollisuudet oppia ja edetä opinnoissaan huolimatta heidän vanhempiensa taloudellisesta tilanteesta.

Arkielämää

Arki täällä sujuu hyvin. Asumme aivan Windhoekin keskustassa uudenpuoleisessa kerrostalossa kahden makuuhuoneen Airbnb -asunnossa (noin 60 neliömetriä). Asunnon alakerrassa on kokoaikainen vartiointi ja rakennukseen pääsee vain kulkuläpysköillä. Meillä on hyvin varustettu keittiö ja olemme kokanneet (tai lähinnä Marika on) oikein herkullisia ruokia.

Ruokaostoksilla käymme noin 200 metrin päässä olevassa ruokakaupassa, josta saa aivan kaikkea, mitä täällä tarvitsee. Ruokatarvikkeiden hinnat ovat nousseet kovasti korona-ajan jälkeen, mutta meistä ne tuntuvat yhä edulliselta verrattuna Suomen kohonneeseen hintatasoon. Paikallisilta olemme kuulleet, että monilla on tällä hetkellä taloudellisesti hyvin vaikeaa ja työttömyyttä on paljon. Kävimme tänään kaupassa ja ihmettelimme asiakaspaljoutta ja kassajonon pituutta. Kassatyöntekijä kertoi, että ”nyt on se aika kuusta” eli ihmiset ovat saaneet palkkansa ja tulevat tekemään kerralla suuria ostoksia.

Liikenteessä täällä pitää olla jalankulkijana erityisen tarkkana. Käytämme tienylityksiin yleensä valo-ohjattuja risteyksiä, mutta silti jostakin suunnasta on usein tulossa vauhdikkaasti autoja, kun ylitämme tietä. Matkat koululle ja takaisin kuljemme Joen autolla. Hän on taitava kuljettaja ja mainiota keskusteluseuraa. Juttelemme milloin mistäkin, tänäänkin Putinin mahdollisesta vierailusta naapurimaahan Etelä-Afrikkaan. Hän valitsee uusia ajoreittejä, jotta näkisimme mahdollisimman paljon mm. Katuturan aluetta.

Päivänvalossa täällä voi liikkua kävellen melko huolettomasti, mutta ympäristöön on kiinnitettävä huomiota. Jalkakäytävällä voi olla yhtäkkiä ammottava aukko ilman mitään varoitusta. Olemme kävelleet päivittäin johonkin suuntaan, kuten tänään läheiseen kasvitieteelliseen puutarhaan.

Täällä voi sattua myös hauskoja yllätyksiä. Toissa päivänä kävelimme kadulla ja juttelimme keskenämme suomen kielellä. Läheisen kahvilan pöydästä nuori äiti huudahti meille, että taidatte olla suomalaisia. Jutustelimme mukavan tuokion keskenämme ja vaihdoimme yhteystietoja. Kävi ilmi, että hän asuu perheensä kanssa samassa talossa kuin me. Kävimme eilen yhdessä hieman pitemmällä kävelyllä ja lounaalla. Saimme myös paljon vinkkejä siitä, mitä täällä kannattaa tehdä ja minne mennä.

Palaveria ja seremoniaa

Eilen keskiviikkona meillä oli koululla ihana jälleennäkeminen kahden vuonna 2019 Suomessa vaihdossa olleen opettajan Justinen ja Noleenin kanssa. He eivät enää työskentele Mapsissa, vaan ovat molemmat siirtyneet toisiin lähialueen kouluihin. He ovat vieneet näihin uusiin kouluihinsa mukanaan monta Suomessa havaitsemaansa opetukseen ja luokan toimintaan liittyvää asiaa ja käytäntöä.

Pitkän yhteisen palaverin aikana suunnittelimme viiden eri koulun opettajille, paikallisen opetustoimen sekä opetusministeriön opetusohjelmien kehittämisestä ja opettajankoulutuksesta vastaavan yksikön (Nied) edustajille pidettävää koulutuspäivää. Siihen tulevat osallistumaan myös paikallisen Rotary -klubin, Suomen suurlähetystön sekä median edustajat.

Pitkä palaveri oli täynnä naurua ja puheensorinaa pedagogiikasta ja niistä kaikkein tärkeimmistä eli oppilaista. : )

Iloista jälleennäkemistä ja yhteistä suunnittelua

Koulutuspäivän suunnitteluun osallistuivat meidän lisäksemme kaikki neljä Suomessa vaihdossa ollutta opettajaa eli Justine, Noleen, Victoria ja Sharen sekä koulun johtoryhmän jäseniä. Tulevassa koulutuksessa esittelemme lyhyesti Suomen koulutusjärjestelmää ja kerromme havainnoistamme Mapsissa ennen vs. nyt. Namibialaiset kollegamme kertovat omista havainnoistaan opettajavaihtonsa aikana ja kaikista niistä muutoksista, joita heidän kouluissaan on sen jälkeen tehty ja ajatuksistaan siitä, mitä he vielä toivoisivat tehtävän.

Tänään osallistuimme koulupäivän aikana viralliseen seremoniaan, jossa paikalla oli yllättäen myös lehdistö ja tv. OldMutual Foundation käynnisti alkuvuodesta hankkeen Let’s do it Namibia, johon koulut saivat hakea mukaan. Maps oli yksi viidestä valitusta koulusta. Koululle lahjoitettiin kahdeksan istutettavaa puuta sekä 10 000 Namibian dollaria (noin 500 euroa) käytettäväksi kouluympäristön kestävään kehittämiseen mm. puutarhan parantamiseen ja kasvimaan kunnostamiseen.

Koulun edustajat vastaanottamassa lahjoitusta

Uusi lukuvuosi alkaa

Aamulla varhain kuljettajamme Joe tuli hakemaan meitä ja kyyditsi meidät turvallisesti koululle. Liikenne on täällä aamuisin hyvin ruuhkaista. Autoja on tulossa joka suunnasta ja myös jalkaisin töihin tai kouluun kulkevia ihmisiä on paljon liikkeellä.

Liikenteestä johtuen saavuimme koulun pihaan hieman myöhässä. Korviimme kantautui heleää laulua läheisestä rakennuksesta. Koulun oppilaat (kaikki 1 700 oppilasta) ja opettajat olivat kokoontuneet yhteiseen kouluvuoden aloitukseen upouuteen juhlatilaan. Sulavasti soluttauduimme mukaan iloiseen joukkoon. Rehtori toivotti meidät tervetulleiksi, esittelimme itsemme ja pääsimme myös opettamaan muutamia suomenkielisiä sanontoja kuten hyvää huomenta, kiitos ja anteeksi.

Yhteisen aloituksen jälkeen oppilaat opettajineen lähtivät luokkiinsa ja me kokoonnuimme koulun johtoryhmän jäsenten kanssa rehtorin huoneeseen aloituspalaveriin, jossa vaihdoimme hankkeeseen liittyen päällimmäiset ajatukset sekä kävimme läpi meidän tulevien viikkojen ohjelmaa aikatauluineen.

Palaverin päätyttyä lähdimme kierrokselle koulun ympäristöön ja kävimme tervehtimässä oppilaita luokissa. Hämmästelimme kaikkea sitä, mitä koulussa oli tehty vuosien 2018/2019 käyntiemme jälkeen. Esitimme tuolloin paljon havaintojamme siitä, miten koulun toimintaa ja pedagogiikkaa voisi kehittää pienin askelin niin, että se tukisi kaikkien oppilaitten oppimista, mutta erityisesti heidän, joilla on haasteita oppimisessaan.

Saimme kuulla, että tänä vuonna koulussa aloittaa neljä esiopetusluokkaa, joissa oppilaat saavat opiskella ensimmäiset kolme vuottaan omalla äidinkielellään (englanti, afrikaans, oshiwambo ja damara). Aikaisemmin kaikki oppilaat opiskelivat heti koulun alusta alkaen englanninkielellä ja se oli erityisen hankalaa niille oppilaille, joiden kotikielenä oli joku muu kieli. Näiden neljän luokan oppilasmäärän oli tarkoitus olla alle 30 oppilasta/luokka, mutta halukkaita tulijoita oli paljon enemmän. Kaikille oppilaille haluttiin antaa oppilaspaikka, joten luokissa on kussakin hieman alle 40 oppilasta. Luokkien opettajat saavat opettaa oppilaita hekin omalla äidinkielellään.

Ekaluokkalaiset kertasivat numeroita musiikkia kuunnellen

Uutta on sekin, että koulussa pidetään nykyään lukemisessa ja matematiikassa tunteja, joissa opetus kohdennetaan oppilaille heidän osaamisen tasonsa mukaisesti. Paljon tukea tarvitsevat eri luokkien oppilaat opiskelevat yhdessä ja saavat edetä omassa tahdissaan. Keskustelimme paljon tällaisesta toimintatavasta edellisten käyntiemme aikana. Suomessa vaihdossa olleet opettajat näkivät käytännössä, millaisia pedagogisia ratkaisuja käytämme ja millaisia tuloksia niillä saavutetaan. Korona-aika on jättänyt täälläkin aukkoja oppilaitten osaamiseen ja niitä aukkoja pitää nyt kuroa kiinni erilaisin pedagogisin menetelmin.

Seurasimme myös 4. luokan oppilaitten afrikaansin kielen tuntia ja kuuntelimme, kuinka he lukivat lyhyitä tarinoita pienissä pulpettiryhmissä ääneen toisiaan samalla kuunnellen. Muutamat oppilaat lukivat ääneen myös itsekseen, mutta lukeminen yhdessä tuntui osasta oppilaista varmasti turvallisemmalla, mikäli heidän osaamisessaan oli yhtään epävarmuutta. Tämä (oppilaitten pienet ryhmät luokassa ja mahdollisuus lukea ääneen yhdessä) vaikutti meistä hyvältä muutokselta, kun muistelimme omia havaintojamme luokassa vuosien takaa. Tunnin aikana huomasimme paljon positiivisuutta. Opettaja kannusti oppilaita, oppilaat auttoivat toisiaan ja antoivat raikuvat aplodit osaamisesta ja oikeista vastauksista (Huomaa hyvä! -ohjelma).

Mekin opimme tunnin aikana muutaman sanan afrikaansin kielellä. Kyyneleet valuivat silmästä hänen poskilleen eli die trane oor haar wange loop. : )

Luokkiin oli myös lisätty oppimista tukevia visuaalisia materiaaleja mm. erilaisia seinätauluja. Koulun viihtyisyyteen oli panostettu muutenkin. Koulurakennusten seiniä oli maalattu iloisin värein ja kuvioin. Pienille koululaisille oli kunnostettu värikkäillä välineillä varustettu leikkialue. Muutama uusi lisärakennus mahdollistaa sen, että kaikki oppilaat mahtuvat opiskelemaan koulussa samaan aikaan aamuvuorossa. Oi sitä vilinää ja oppilaiden määrää tänäänkin!

Me saimme niin lämpimän vastaanoton oppilailta ja opettajilta, että tuskin maltamme odottaa tulevia päiviä koulussa. Meidän matkalaukuissamme kulki tänne paljon kaikenlaista opetusmateriaalia. Toivomme, että pääsemme jo tällä viikolla ohjaamaan luokissa kuvataiteen ja liikunnan tunteja. : )

Retki rannikolle

Keskiviikkona lähdimme heti aamusta ajamaan Gersonin kanssa kohti Swakopmundia, jonne oli matkaa täältä Windhoekista noin 360 km. Matka kesti pysähdyksineen vajaa neljä tuntia. Meiltä ei autossa keskustelunaiheet ehtineet loppua. Oli mielenkiintoista kuulla Gersonilta hänen toimenkuvastaan Mapsista, edellisistä lukuvuosista, kaikista hankkeista, joihin koulu on osallistunut tai yhä osallistuu sekä alkavaa lukuvuotta koskevista suunnitelmista. Keskustelimme myös Namibian yleisestä tilanteesta korona-ajan jälkeen. Hän oli hyvin kiinnostunut myös siitä, mitä meille kuuluu Suomeen tällä hetkellä uuden hallituksen myötä.

Swakopmundissa katselimme kaupunkia ja kuulimme sen historiasta. Kävelimme pitkän autossa istumisen jälkeen Atlantin rannalla ja rohkeimmat meistä (Marika ja Pirjo) kastelivat siellä myös varpaansa. Auringonlasku oli sanoinkuvaamattoman kaunis.

Ilta-auringossa kollegamme Gersonin kanssa

Illalla saimme kuriiripalvelun kautta matkalaukkumme hotelliin. Olimme hieman harmissamme asiasta, koska olisi ollut paljon parempi tarina ”Kuinka selviytyä kolmen päivän retkestä ilman varusteita” kerrottavana ilman niitä. Hetken pohdimme, että entä jos emme avaakaan laukkujamme…

Seuraavana päivänä vierailimme aamusta akvaariossa ja lähdimme sen jälkeen ajamaan kohti hyljerantaa (Cape Cross). Runsaan tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille ja alueen voimakas, sanoinkuvaamaton haju tunki nenään heti, kun avasimme auton ovet. Hylkeitä oli valtavan paljon (kymmeniä tuhansia) sekä rannalla että rantavedessä. Ne pitivät jatkuvaa, kovaäänistä huutoääntä. Pienet poikaset etsivät äitejään ja urokset mittelivät keskenään. Ninan oli vaikea hengittää nenän kautta hajun takia, Marika ja Pirjo tottuivat pahaan hajuun jonkin ajan kuluttua.

Ehdimme Cape Crossista takaisin Swkopmundeen ja sieltä Walvis Bayhin juuri sopivasti ihailemaan auringonlaskua ja pinkinpunertavia flamingoja.

Perjantaina aamukävelyn jälkeen meidät haettiin hotellilta retkelle dyyneille (Sandwich Harbour). Maastoautossa ajelimme taitavan kuljettajamme kanssa pitkin dyynejä ja ihailimme huikeita maisemia. Ennakko-odotuksemme oli ehkä enemmän sen suuntainen, että ajelureitti olisi tasainen ja dyynit olisivat ihailtavissa reitin molemmilla puolilla. Ei mennyt ihan odotusten mukaisesti: kiipesimme maastoautollamme korkeita dyynejä ylös asti ja vastaavasti hetkisen kuluttua laskeuduimme melkein pystysuoraan dyynejä alas. Hui sentään!

Gersonin laatima ohjelma meille oli tiivis ja hengähdystauot hotellilla olivat lyhyitä. Meillä ei ollut mitään toivoakaan siitä, että olisimme ehtineet kirjoittaa näistä kokemuksistamme heti tuoreeltaan.

Dyynien hiekka ja Atlantin aallot kohtasivat kymmenien kilometrien matkalta

Lauantaina kotimatkalla juttelimme autossa kaikesta kokemastamme ja näkemästämme. Pienen pysähdystauon teimme tiensivuun, kun huomasimme muutaman kirahvin suorastaan odottavan valokuvaamista.

Retken jälkeen olemme nauttineet arkiaskareista asunnossamme Windhoekin keskustassa. Olemme myös valmistautuneet huomenna tiistaina alkavaan Mapsin kouluvuoteen. Ihanaa tavata tutut kollegat ja kaikki oppilaat heti aamusta!

Täällä taas!

Saavuimme Windhoekiin tiistaina 11. heinäkuuta. Matkajärjestelyistämme huolehti tälläkin kertaa vankan kokemuksen omaava Koonono matkojen Olle Eriksson. Lentomme Helsingistä Frankfurtiin lähti aika tavalla myöhässä. Olle seurasi lennon tilannetta tahollaan ja lähetti meille ohjeita, miten tulisi toimia, jos myöhästyisimme jatkolennoltamme Windhoekiin. Huolenpito lämmitti kovasti, koska meitäkin ehtiminen jatkolennolle mietitytti. Niinhän siinä sitten kävi, että pistimme Frankfurtissa juoksuksi. Marika etunenässä kiisimme Lasse Virenin lailla vauhdikkaasti halki terminaalien, selvitimme uuden turvatarkastuksen ja ehdimme viime tipassa koneeseen. Mainitsin tuon Lasse Virenin nimen muistaessani sen kuuluisan juoksun, jonka aikana hän kaatui, mutta selvitti siitä huolimatta tiensä voittajana maaliin. Ei nimittäin ollut kovin hyvä idea juosta eteenpäin ja yrittää samalla katsoa lennon tilannetta infotaululta. Ninan jalan eteen osui koroketaso, johon hän kompastui ja liukui hetken aikaa sitä pitkin yhden polven varassa. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, ja myöhemmin naurulla. Lentokoneessa pohdimme, mahtoivatko kuusi matkalaukkuamme juosta yhtä kovaa koneeseen kuin me. : )

Laskeuduttuamme huomasimme, että laukkujen vauhti ei ollut riittänyt. Kuudesta laukusta vain yksi pääsi perille ja senkin sisältönä oli lähinnä koulumateriaaleja. Kentällä meitä vastassa oli koulun rehtori Romanus. Oli ihanaa nähdä tutut kasvot matkakommelluksien jälkeen. Sen verran meillä riitti kaikesta huolimatta huumorintajua, että vitsailimme matkustavamme kevyesti tyyliin ”kolme naista ja yksi matkalaukku”. Romanus oli tullut meitä vastaan isolla autollaan, jotta laukkumme varmasti olisivat mahtuneet kyytiin. Hyvin mahtui!

Aloitimme yhteisen palaverin aamiaisen ääressä. Rehtori kertoi meille koulun tilanteesta ja uuden kouluvuoden aloitukseen liittyvistä käytännön asioista. Täällä koulut alkavat loman jälkeen tiistaina 18. heinäkuuta, joten on mielenkiintoista päästä näkemään, miten koulunaloitus eroaa siitä, miten itse sen aloitamme. Kuulimme hänen ajatuksiaan siitä, mikä olisi meidän roolimme luokissa tulevien viikkojen aikana ja millaista yhteistyötä hän toivoo meiltä opettajien kanssa. Me kerroimme myös omista ajatuksistamme ja suunnitelmistamme, ja huomasimme niiden olevan sopivan yhtenäisiä.

Mapsin opettajilla oli viimeinen lomaviikkonsa meneillään, joten tapaamme heidät vasta koulujen alkaessa. Koulun rehtori piti tärkeänä sitä, että koulun johto huolehtii lomasta huolimatta meistä myös meidän ensimmäisen läsnäoloviikkomme aikana, joten hän oli suunnitellut meille retken Swakopmundiin koulun johtoon kuuluvan opettajan Gersonin kanssa. Retken aikana meillä olisi hyvää aikaa keskustella aivan kaikesta projektiin ja kouluun liittyvästä. Tämä kuulosti meistä hyvältä ajatukselta, mutta meitä hieman huoletti se, miten selviäisimme kolmen päivän retkestä ilman vaatteita ja muita varusteitamme. Meidän oli aivan pakko käväistä ostoksilla, kun aamiaispalaveri päättyi.